Arthur Edward Waite 1857–1942

Israelin salainen oppi (1913)

A. E. Waiten Israelin salainen oppi on vakavasti otettava yritys analysoida Zoharin symbolismia. Teoksen erottaa muista vastaavista sen oikeanlainen näkemys qabbalan maailmasta. Siksi on sitäkin valitettavampaa, että sen pilaa historiallinen ja filologinen kritiikittömyys. Lisäksi Waitea johti harhaan Jean de Paulyn virheellinen ja riittämätön Zoharin ranskannos, jota hänen oli heprean ja aramean taidottomana pidettävä pätevänä.
Gershom Scholem: Major Trends in Jewish Mysticism

Sisällysluettelo

Esipuhe

Vuonna 1902 julkaistussa teoksessa The Doctrine and Literature of the Kabalah ("Qabbalan oppi ja sen kirjoitukset") pyrkimyksenäni oli käsitellä yksityiskohtaisesti Israelin salaisen perinteen tärkeimpiä tekstejä sekä sen vaikutusta kristilliseen oppineisuuteen Euroopassa 1500-1700 –luvuilla — ts. Pico de Mirandolan ajoista Ranskan vallankumoukseen. Qabbalan merkittävin teos, arameankielinen Sefer haz-zohar, julkaistiin ensimmäisen kerran jollakin muulla kuin sen alkukielellä Ranskassa vuosien 1906 ja 1911 välillä.¹ Näin aikamme ranskantaitoiset tutkijat saivat tähänastiset parhaat välineet arvioida kokonaisuudessaan tuota perinnettä. Mm. Adolphe Franck julkaisi vuonna 1843 erittäin mielenkiintoisen monografian, La Kabbale ² nimeltään, ja siitä otettiin vielä korjattu uusintapainos 1892. Vaikka yksimielisyydestäni hänen esittämiinsä ajatuksiin ei ole paljoa jäljellä, uskoisin oman työni kuuluvan siihen tutkimukseen, joka ansaitsee tulla kutsutuksi tieteeksi, sillä jaan edelleen Franckin näkemyksen, että myöhäisemmät qabbalistit, kuten Jiṣḥaq Luria ja Abraham Kohen de Herrera et hoc genus omne lisäsivät pääasiallisesti omia päiväuniaan tuohon ylhään tekstiin ja heikensivät sitä juuri siinä suhteessa kuin yrittivät kehittää sitä ja palauttaa sitä sovinnaisempaan kuosiin.

Nyt käsillä olevassa tutkielmassa minua kiinnostavat vain muutamat harvat kriittiseen tutkimukseen liittyvät kysymykset, mutta tässä johdannossa on siitä huolimatta sanottava jotakin Zoharin kirjoittajasta ja teoksen ajoittamisesta — en väitelläkseni aiheesta, enkä missään nimessä sanoakseni lopullista sanaa niin vaikeasta kysymyksestä, vaan selkeyteen vedoten osoittaakseni, että sellainenkin hankaluus on olemassa.

Itse teksti on peräisin ajalta, jolloin ei välitetty kirjallisten tuotosten ajoituksesta ja vielä vähemmän tekijöiden henkilöllisyydestä. Koonnin ja toimitustyön tehneet ovat jääneet anonyymeiksi, eikä teos paljasta niitä olosuhteita taikka oletettua maailmanaikaa, jolloin se ilmaantui alati kasvavaan juutalaiseen tekstikorpukseen. Lähtökohtaisesti se on kertomus rabbi Šimˁon bar Joḥain ja eräiden muiden pyhien kirjoitusten mystisen tulkinnan hallitsevien oppineiden välisistä keskusteluista. Bar Joḥai itse on näistä oppineista merkittävin.³ Edellä mainittu on ensimmäinen kahdesta lähtökohtasta. Toinen on se, että teos on myös kertomus väittelyistä rabbi Šimˁonin seuraajien välillä. Perinteen mukaan rabbi eli ensimmäisellä vuosisadalla jKr., taikka aikana, jolloin Vespasianus tuhosi Jerusalemin (70 jKr.).

Jätän huomioitta tässä yhteydessä joukon tekstejä, otteita tai tekstinpätkiä, joiden voidaan sanoa upotetun Zohariin enimmäkseen sinne tänne ja joilla ei ole juurikaan tekemistä niitä edeltävien tai seuraavien tekstien kanssa. Otteissa on onneksemme säilynyt meille osia Sefer hab-bahir eli "Kirkkauden kirja" -nimisestä teoksesta. Tekstinpätkien alkuperä on kiistanalainen, mutta on hyviä perusteita uskoa, että (1) jos varsinainen Zohar on peräisin varhaisilta kristillisiltä vuosisadoilta, niin tällöin nämä lisäyksetkin ovat yhtä vanhoja; tai (2) mikäli teemme hetkeksi sen olettamuksen, että Zoharin perustekstin tuotti Moše de León (tai joku muu) niinkin myöhään kuin 1200-luvun lopulla, niin sitten tekstinpätkien upotuspaikkojen perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että ne ovat peräisin varhaisemmasta lähteestä. Yleensä ottaen näistä lisäyksistä voi sanoa, että niiden ajatukset eroavat ympäröivästä tekstistä niin paljon, että teoksen kopioija näyttää vain sirotelleen niitä sopiviksi katsomiinsa paikkoihin tai kirjanneen ne muistiin sillä hetkellä, kun sellainen sattui vastaan.

Edellinen on ilmeistä varsinkin jaksojen Sifraˀ di-ṣniˁuta, ˀIddera rabba ja ˀIddera zuṭa osalta, jotka ovat olleet jo muutaman vuoden luettavissa enemmän tai vähemmän mahtailevina ja epätyydyttävinä Rosenrothin Kabbala Denudatan ranskannoksina ja englanninnoksina. Ei tunnu olevan mitään hyvää syytä sille, että ensimmäiseksi mainittu tulee heti 2. Mooseksen kirjan kommentaarin jälkeen tai että toiseksi mainittu keskeyttää 4. Mooseksen kirjan kommentaarin tai että viimeiseksi mainittu on sijoitettu Zoharin loppuun 5. Mooseksen kirjan kommentaarifragmenttien joukkoon. Onhan toki niin, että ˀIddera zuṭa kertoo Šimˁon bar Joḥain kuolemasta ja on siksi hyvä päätös teokselle, mutta Zoharin perusteksti itse ei tunnu kulkevan kronologisessa järjestyksessä, ja monista Joḥain piirin sisällä käydyistä keskusteluista käy teoksen alkupäässäkin ilmi, että qabbalan suurin auktoriteetti on jo siirtynyt tuonpuoleiseen.

Israelin salainen oppi ei ole millään muotoa The Doctrine and Literature of the Kabalah-tutkielman jatko-osa. Se lähestyy Zohar-perinteeseen liittyviä kysymyksiä aivan toisesta näkökulmasta. Mutta koska en halua toistaa itseäni niissä kohdin, missä tutkimukset käyvät yksiin, riittänee, että kehoitan asiasta kiinnostuneita tarkastamaan jälkimmäisestä, mitä olen siihen kirjoittanut Zoharin ajoituksesta sekä sen kirjoittajasta.⁴ Teos edustaa aikansa tieteellistä näkemystä Zoharista — ainakin minun käsitystäni tuon ajan tieteellisestä näkemyksestä.

Zoharin ranskannos on Jean de Paulyn käsialaa. Sen julkaisi kääntäjän kuoleman jälkeen Emile Lafuma-Giraud, joka myös saattoi työn loppuun ja teki siihen korjauksia oppineiden rabbien avustuksella. Jean de Paulyn henkilökohtaiset näkemykset Zoharin pitkästä iästä näkyvät selvästi hänen mielipiteessään, jonka mukaan kolme ˀIdderaa —ˀIddera di-be-maškenaˀ, ˀIddera rabbaˀ ja ˀIddera zuṭaˀ— olisivat peräisin toiselta tai kolmannelta vuosisadalta eKr. Lafuma-Giraud tyrmää edellisen suoralta kädeltä vedoten kriittiseen tutkimukseen. Hänen henkilökohtainen loppupäätelmänsä on se, että Zohar kaiken kaikkiaan sisältää hyvin vanhaa materiaalia yhdistettynä uudempiin tuotoksiin, mikä on täsmälleen sama kuin minun vuonna 1902 ilmaisemani näkemys. Oma näkemykseni on puolestaan edeltävien tieteellisten päätelmien summa tai tai ainakin kohtuullinen keskitie, joka tasapainoilee vastakkaisten näkemysten välillä.

Tahtoisin vielä lisätä, että Zohar on kirjallisuutta siinäkin mielessä, että teoksessa on havaittavissa jälkiä sen toimitustavasta. Kuten todettua se on suureksi osaksi kertomus rabbien välisistä keskusteluista, mutta rohkenen sanoa, ettei kukaan ole koskaan uskaltanut väittää, että se perustuu silminnäkijöiden (tahi keskustelun kuuntelijoiden) paikan päällä tekemiin muistiinpanoihin. Omista lähdökohdistaan Zohar on tietenkin olevinaan juuri sitä, mutta satunnainen lapsus memoriæ kyllä taistelee tuota lähtökohtaa vastaan, mikä jo ennakolta oli odotettavissakin. Tuntemattomaksi jääneen tekstien toimittajan voi näissä yhteyksissä huomata muistuttavan lukijoitaan siitä, mitä on aiemmin kirjoitettu tai sanottu.⁵

Zohar on de omnibus rebus, tai jos ei aivan sitä, niin ainakin de quibusdam aliis, joka koostuu mielikuvituksen tuotteista, syvällisistä ajatuksista, uusista näkemyksistä ja suurista totuuksista. En tiedä, minäkö sitä ensimmäisenä potpuriksi kutsuin, mutta parempaa kuvausta en osaa antaa. Siinä eivät tule esiin vain kokoontumisien aikana kehittyneet vastakkaiset näkemykset ja niiden toisinaan onnistuneet sovittelut, kun eräs jos toinenkin keskustelu lähenee loppuaan, vaan myös eri vaiheissa ilmaantuneet sovittamattomat kannat. Eikä voida sanoa, että kaikissa kohtaamisissa qabbalistimme erosivat toisistaan täydellisen yksimielisyyden tai edes yhteisymmärryksen vallitessa.

Edellinen ei tarkoita —vahvasti yksinkertaistaen— sitä (1) että Zohar koostuisi lukuisista itsenäisistä kirjoituksista tai (2) että siinä ei olisi yhtenäistä oppia. Voin vain oikeuttaa näkökantani muotoilemalla sen seuraavalla tavalla. Zohar on salaopin kehittelyä, mutta opin perusteet oletetaan olevan kaikille keskusteluun osallistuville tuttuja. Tämä käy selvästi ilmi, kun tarinoiden henkilöt otetaan mukaan keskusteluun ja kun he puhuvat keskenään. Keskustelua ei nimittäin käydä aiheen selkeyttämiseksi niille, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Toisin sanoen, mikäli yhtenäinen salaoppi on Zoharista löydettävissä, se on teoksesta pikemminkin noukittavissa sieltä täältä kuin että se olisi jossakin tietyssä kohdassa systemaattisesti esitettynä. Jotkut saattavat kyseenalaistaa koko ehyen oppin olemassaolon, eikä sellaisesta takeita olekaan. Kaiken kaikkiaan teksteissä oletetaan paljon sellaista, mikä jää mainitsematta — puhumattakaan siitä, mistä kerrotaan myöhemmin. Zoharin antamasta qabbalistisesta tulkinnasta johonkin tiettyyn opilliseen kysymykseen voimme varmistua vain kokoamalla yhteen kaikki Zoharin viittaukset ko. oppiin. Tämän olen asettanut tehtäväkseni. Olisin voinut ottaa tekstissäni huomioon tavan, jolla tänä kristillisenä aikanamme vallitseva salainen perinne —niin kuin itse sen ymmärrän ja olen toisissa kirjoituksissani käsitellyt— qabbalaa on selittänyt ja harmonisoinut, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi niissä puitteissa, mitkä tälle hankkeelle on asetettu. En ole kuitenkaan jättänyt huomiotta niitä vaikutuksia, joita Israelin teosofisella oppijärjestelmällä on ollut aikamme kristilliseen mystiikkaan, johon minulla on aina ja kaikkialla ollut läheinen suhde ja joka on ominta alaani. Sanoin jo kauan sitten, että pyhiä neuvostoja johtavat rabbanit ovat veljiämme ja siksi on tärkeää tuntea viesti, jonka he välittävät meille tänä päivänä.

Sen runsaan vuosikymmenen aikana, joka on kulunut edellisen tutkielmani julkaisusta, olen kulkenut —rohkenen sanoa— pitkälle salaisen opin, sen symboliikan ja kirjallisuuden, tutkimuksissa. Qabbalan suhteen on esille luonnollisestikin tullut sellaista, mitä minun olisi syytä oikaista. Joitakin faktoja ja muutamia mielipiteitä tulen korjaamaan niille sopivissa kohdissa. Muutoin The Doctrine and Literature of the Kabalah täyttää tehtävänsä, sillä mainitut korjaukset eivät ole luonteeltaan ratkaisevia, varsinkaan asiaan vihkiytymättömälle. Mitä tulee Israelin salaiseen perinteeseen, olen saavuttanut tässä tutkielmassa päätepisteeni. Aikaisemmissa teoksissani olen käsitellyt lukuisia aiheeseen liittyviä asiainhaaroja muilta ajoilta ja seuduilta. Vielä on laatimatta selvitys transmission hermeettisestä puolesta, millä tarkoitan alkemian tärkeimpiä tekstejä. Niiden symboliikan täysimääräinen tulkitseminen on hämmästyttävän monimutkaista, ja tehtävän loppuun saamisessa voi vierähtää vielä vuosia.

Viittaan edellisellä vain siihen, mikä on seuraava kiinnostuksen kohteeni. Mainitsen nämä henkilökohtaiset suunnitelmat ja pyydän etukäteen anteeksi, jos ne vaikuttavat käsillä olevan hankkeen kannalta asiaankuulumattomilta. Mutta tosiasiassa näin ei ole laita. Israelin salainen oppi on osa laajaa kirjasarjaa, jolla on vain yksi päämärä: tuoda julki se ylhä kokeilutyö, joka on aina ollut käynnissä maailmassa, mutta joka on omaksunut tietynlaiset ilmenemismuodot kristillisten vuosisatain aikana. Tarkoitan pyhän graalin maljaa koskevaa kirjallisuutta, hermeettistä tiedettä käsitteleviä tekstejä, ruusuristiläistä teatteria sekä vapaamuurariuden symboliikkaa ja seremonioita. Olen toisaalla antanut ymmärtää, että Zoharin muodostavat qabbalistiset kirjat ovat jossakin mielessä oma lukunsa ihan siitäkin ilmeisestä syystä, etteivät ne kuulu kristillisen aineiston piiriin, vaikka ne syntyivätkin kristillisinä aikoina. Muut julki tulleet todisteet em. kokeilutyöstä ovat koko tuona aika kuuluneet kristilliseen mystiseen kirjallisuuteen.

On vielä eräs seikka, joka olisi hyvä mainita, ettei käsillä olevasta tutkielmasta syntyisi väärää käsitystä. Se ei pyri tarjoamaan suoria käännöksiä Zoharista, paitsi niissä harvoissa tapauksissa, jotka on merkattu lainausmerkein. Kyseessä on kriittinen analyysi ja vertailu, jonka tarkoitus on tehdä selkoa Zoharin opeista tutkielman lukujen nimien mukaisista aiheista. Mainitun ponnistuksen erityisenä päämääränä on todistaa, että kaiken takana on yksi perimmäinen ja olennainen periaate, jota ylimalkaisesti uskon salaisuudeksi kutsutaan. Juuri tästä periaattesta muodostuu Israelin salaisen opin ratkaisevin tekijä.

¹ SEPHER HA ZOHAR [Le Livre de la Splendeur]: Doctrine Esoterique des Israelites. Traduit pour la première fois sur le texte Chaldaïque et accompagné de notes, par JEAN DE PAULY. Oeuvre posthume entièrement revue, corrigée et completée. Publiée par les soins de EMILE LAFUMA-GIRAUD. 6 vols.

² La Kabbale, ou La Philosophic Religieuse des Hebreux. Par Ad. Franck.

³ Perinteisesti hänet on ymmärretty Sefer haz-zoharin kirjoittajaksi – paitsi oletettavasti niiltä osin, mitkä kertovat hänen kuolemastaan ja hänen seuraajiensa edesottamuksista.

⁴ A.E. Waite: The Doctrine and Literature of the Kabalah. Ks. Book III: Source and Authority of the Kabalah.

⁵ Ks. esim. Zohar 1 11b; DE PAULY, I, 65, jossa kirjoittaja unohtaa —kuten edellä mainitsin— että rabbi Šimˁon puhuu lähipiirilleen eikä kirjoita kirjaa, joka voisi päätyä valmentautumattomien tai vihamielisten käsiin. Ks. myös Zohar 1 200a; DE PAULY II, 393.